Jäärämäessä on ehtinyt tapahtua paljon sillä ajalla kun en ole tänne muistanut kirjoitella. Uusia hevosia on saatu kivasti ja uusi ulkoasukin on vaihdettu sivuille. Uusi ulkoasu on juuri sellainen mitä hain -upea. Uutta aktiviteettia olen kehitellyt, nimittäin hoitajatoiminnan. Vielä ei kyllä ole edes hoitajille mitään kirjaa ja muutenkin se osa-alue on jäänyt hieman vajaaksi, mutta hiljaa hyvä tulee.
Meren Halla on Suomenhevostamma. Kuvia en vielä ole neidille saanut järkättyä, mutta varmasti sellaisetkin jossain välissä saadaan. Tavoitteena olisi saada kisakalenteri mukavan täyteen ja sitten muutama jälkeläinen, jonka jälkeen mahdollisesti laatiksiin. Luonne tamman sivuilla jo onkin. Kasvattaja on Tinddi. (http://jaaramaki.webs.com/halla.htm)
Valetar G on vasta 1 -vuotias Suomenhevostamma. Valettarella on estepainotus ja tavoite olisi mahdollisesti mennä ERJ:n laatiksiin. Luonnekuvaus ynm. puuttuu, mutta ovat tulossa. Kasvttaja on Oresama. (http://jaaramaki.webs.com/valetar.htm)
Muita hevosiin liittyviä päivityksiä ovat: Hornantuutti RULZ sai mukavat kuvat sivuilleen samoin luonteen, yritän aloittaa orilla kohta kisaamisen. Muutamissa kisoissa ollaan jo käyty ja ihan hyvin ovat sujuneet, vaikka sijoittumisia ei vielä ole tullutkaan. Kohta kaksi hevosta saavat sivuilleen kuvat, mutta vielä en näitä "onnellisia" ole päättänyt. Hevosten kisakalenterit ovat päivittämättä, mutta enköhän kohta saa aikaiseksi laitettua nekin sivuille. VRL kertoo hevosten kisaus tilanteesta paremmin. Täydellinen Jylinä on muuten myynnissä.